Skip to content

Trollywood

Trollywood-nimitystä käytetään Ruotsin Trollhättanin alueella tuotetuista elokuvista. Trollhättanissa ja sen lähialueilla tuotetaan reilusti yli puolet ruotsalaisista elokuvista ja niiden takana on Film i Väst –niminen yritys. Trollywood-elokuvia on tehty 1990-luvun alkupuolelta lähtien ja kuuluisimpien Trollywood-elokuvien joukkoon kuuluvat muun muassa suomalaisillekin tutut elokuvat Fucking Åmål, Kimpassa ja Dancer in the Dark.

Lukas Moodyssonin ohjaama Trollywood-elokuva Fucking Åmål sai ensi-iltansa vuonna 1998. Elokuva kertoo ruotsalaisessa pikkukylässä elävistä teinitytöistä Agnesista ja Elinistä, jotka hakevat identiteettiään. Elokuvan pääosissa nähdään Rebecka Liljeberg ja Alexandra Dahlström. Fucking Åmål oli menestys sekä kotimaassaan että muualla Euroopassa heti ilmestyttyään. Rohkeutta, rakkautta, nuoruutta ja homoseksuaalisuutta käsittelevää elokuvaa kiiteltiin etenkin totuudenmukaisesta ja kaunistelemattomasta teini-ikäisyyden kuvaamisesta. Amerikassa elokuva julkaistiin nimellä Show Me Love, ja dvd julkaistiin vuonna 2009.

Vuonna 2000 ensi-iltansa saanut Kimpassa (Tillsammans) –elokuva on niin ikään Lukas Moodyssonin ohjaama Trollywood-elokuva. Elokuvan tapahtumapaikkana on Tukholmassa sijaitseva 70-luvun kommuuni nimeltään Tillsammans. Pääosissa nähdään Lisa Lindgren, Michael Nyqvist, Sam Kessel ja Emma Samuelsson. Muiden Trollywood-elokuvien tapaan myös Kimpassa on kuvattu Trollhättanissa, vaikka tapahtumat sijoittuvatkin Tukholmaan.

Dancer in the Dark on ilmestynyt niin ikään vuonna 2000, mutta sen on ohjannut ja käsikirjoittanut Lars von Trier. Tämä Trollywood-elokuva on musikaali, jonka pääosassa nähdään myös elokuvan musiikin säveltänyt islantilaisartisti Björk. Elokuva kertoo Yhdysvalloissa asuvasta tšekkiläisestä maahanmuuttajasta Selmasta, joka työskentelee tehtaassa ja asuu asuntovaunussa poikansa Genen kanssa. Elokuvan muissa rooleissa nähdään muun muassa Catherine Deneuve, David Morse, Vladica Kostic ja Cara Seymour.